perjantai 4. tammikuuta 2013

Myöhästyneitä joululahjoja ja työkoneita

Hyvää Uutta Vuotta 2013!

Joulu 2012 oli ensimmäinen joulu kun olin päättänyt tehdä lähes kaikki joululahjat itse. Veljieni lapsille ja kummitytöille valmistui paitoja, tunikoita, mekko ja leggaritkin. Äidilleni mekko ja anopille tuubihuivi sekä pipo. Omille pojilleni oli tekeillä kuukauden verran yöpät. Joulu kuitenkin yllätti ja tuli liian nopeasti enkä niitä ikinä saanut pukinkonttiin saakka. Hieman myöhässä saivat pojat nämä pirteät asut ylleen. Keltainen trikoo housuissa on Royal-tuotteelta, paitakangas Liandlolta. Aiheeseen sopivasta sängyssä hyppeleviä trolleja :)) Resoreiden hankintapaikkaa en muista.

Kuopuksen housut on tehty Ob:n hupsis-kaavalla sen kummemmin muuntelematta. Koko 80cm. Paidan pohjana on Papana 86cm. Esikoisen housut Saimi-kaavalla 98cm ja paidan pohjana Little Lamb 104cm. Luottokaavoillani tehty siis. Yksityiskohdaksi paitoihin tein valepisarat joista tuli ihan liian isot ja nappi päälle peittämään mokat ompelujäljessä :D


Vuoden vaihteen jälkeen selailin nettikauppoja aleja seuraten ja inspiraatiota etsien. UFO-pino kun ei vielä silloin oikein iskenyt ja yhdet synttäritkin on edessäpäin. Lasten Taikamaasta bongasin näitä Liandlon kankaita. Poikani on ihan hulluna autoihin ja työkoneisiin joten paljon parempaa kangasta ei olisi hänelle löytynyt!





En halunnut tehdä koko paitaa tuosta työkone-trikoosta joten tilasin myös Liandlon raitaa joista tein takakappaleen ja hihat. Punainen resori toi kivan lisän tähän kokonaisuuteen. Tässä samanmoiset paidat isommalle ja pienemmälle. Kaavat samat kuin yllä. Pääntieresorit vain erilailla tehty.


Tällainen peruspostaus ensimmäisenä ;)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti