perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kertarysäys

Muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen on varmaan aika päivitellä mitä sitä on saatu aikaiseksi. Tämä blogin pitäminen on niin uusi juttu ettei meinaa muistaa pitää vielä ajan tasalla ;)

Leikkelin jossain vaiheessa enemmänkin valmiiksi ommeltaa, siinä vaan tuppaa monesti käymään niin että sitten tuleekin uusia ideoita mitkä pitää saada heti ommeltua ja valmiiksi leikatut jää laatikon pohjalle. Onneksi eräänä inspiraation päivänä sain tuota UFO-laatikkoa tyhjennettyä useammankin vaatekappaleen osalta. Pisimpään siellä ehti varmaan marinoitua osat tähän bodyyn.
Ottobren kisuliini-kaavalla tehty koossa 86cm. Kankaat on Kameleont designilta ja niin herkulliset värit :) Onneksi tein tämän vihdoin! Oli meinaan just eikä melkein sopiva, saa nähdä montako kertaa ehtii päällä olla ennenkuin jää pieneksi.








Seuraavaksi käsittelyyn pääsi oloasu kuopukselle. Fabriinasta ostetuista veloureista tuli aika söötti setti vaikka itse sanonkin. (En ole yhtään tuohon turkoosiin hurahtanut ;)) Hupparin kaava on jostain vanhemmasta ottobresta, en nyt muista numeroa, koossa 86 tehty tämäkin. Hiha-ja vyötäröresoreita kavensin ihan urakalla, ne oli ohjeissa mitoitettu ihan liian löysiksi minun makuuni. Housujen kaava myös ottobresta, vyötäröllä kuminauhan sijaan resori ja ihan huijausta nuo pylpyrät :)







Itsellekin on jotain saatu aikaan...Kokeilin kaavoittamista ihan alusta asti itse tähän ns. lepakkohihapaitaan. Tämä on ensimmäinen kokeilu ja seuraavaan tulee kyllä paljon enemmän tuota lepakkomaisuutta mut muuten tosi mukavan tuntuinen päällä. Raitakangas Majapuulta ja resorit ottobrelta. Ja tuo oma ompelumerkki on tilattu SoMinesta. Ihan mahtavat tuli ja todella nopeaa palvelua!






 Lisäksi kokeilin tehdä itselleni vähän lämpimämpääkin paitaa/hupparia miksi tuota nyt sitten haluaa kutsua. Inspiraation sain täältä http://madeforapes.blogspot.fi/2013/02/diy-kaulus.html. Tosin tuota kaulusta kun yritin ilman ohjeita tehdä niin eihän siitä mitään tullut. Soveltaen siis mentiin ja isosti :D
Paidan pohjana ottobren perus raglan-hihainen paita ja siitä sitten soveltaen kaulus, resorit ja taskut. Kankaat kaikki Majapuulta.



Seuraava ompelus sai kipinän eräällä saunareissulla mummolassa kun esikoisella oli ongelma kun ei pyyhe pysy päällä mutta ei niitä vaatteitakaan huvita heti päälle laittaa :D Niimpä etsiskelin sitten kylpy-/aamutakin kaavoja ja sellaiset löytyikin muistaakseni jostain tämän vuoden ottobresta. Robots nimeltään koossa 104. Alkuun ei pikkumies olis millään suostunut pukemaan tätä päälle vaan suuntasi äitin kangasvarastolle valitsemaan itse uutta kangasta uuteen takkiin ja tuumas että tämän voi antaa pikkuveljelle! Onneksi hetken lämmittelyn jälkeen tästä tuli ihan suosikki :) kaikki kankaat Majapuulta. Vuorena raidallinen joustofrotee ja päällä neulosta.






Osallistuin maaliskuussa ensimmäistä kertaa FB-ryhmä Saumanvaran haasteeseen joka oli ommella kevättakki. En pahemmin päässyt kangaskaupoille eikä omista varastoista löydy juurikaan puuvillakankaita joten päätin sitten kierrättää. Varastosta löytyi oma vanha villakangastakki joka osin oli jo parhaat päivänsä nähnyt eikä se nyt mahtunut enää kunnolla päällekään. Päätin pistää sen palasiksi ja tehdä takin siitä. Kaavana on ottobren Windy Days koossa 86cm. Vuorena Majapuun lohikäärme neulosta ja hihoissa vuorikangas samaisesta villakangastakista.
Mitään en ole ikinä purkanut ja ommellut niin paljon kuin tätä...mutta ihan ensimmäinen takki minkä olen tehnyt joten ehkä se vähän antaa anteeksi. Lopputulokseen olen kuitenkin tosi tyytyväinen vaikka suunnitelma muuttuikin moneen kertaan välissä miten piristää tuota mustaa villakangasta. Ensimmäisestä ideasta jäänteenä tuo ikävästi pilkottava kelta-valkoraita taskuista...
Selkäpuolelle leikkasin lohikäärme neuloksesta yhden kokonaisen lohikäärmeen ja applikoin sen kiinni. Ihan hirmu läheltä ei kannata tarkastella mutta kauempaa näyttää mun silmään ihan hyvältä :D
Raitaresori on myös Majapuulta.



 
 Perushousut omalla kaavalla esikoiselle. Velour Fabriinasta ja resori Majapuulta. Näistä tuli ihan äitin lempparit mutta ne ei vielä puolta tuntia kauempaa ole kertaakaan olleet päällä kun on sattunut erinäisiä vahinkoja aina nämä päällä...Tiedä sit onko näissä jotain pahaa karmaa? :D








Lopuksi vielä ompeluksia kankaista joihin vaan rakastuin...Majapuu ja Pehemiä teettivät yhteistyössä Kalastajat-trikoota ja sinivalkoraidallista joustofroteeta. Aivan syötävän ihania kankaita! Mun käsissä niistä valmistui pojille tällaise setit. Pienimmän paita koko 98, isommat 104, viime vuoden kesänumerosta t-paidan kaavat (ottobre). Kaula-aukko muutettu pyöreäksi ja laitettu kaksinkertainen resori. Kuopuksen housut Crawl and Roll 80cm ja esikon omalla kaavalla. Koko jotain 98 ja 104 väliltä. Kuopukselle valmistui vielä toinen t-paita nappilistalla tästä trikoosta ja vetoketjua odottelee shortsihaalari joustiksesta.

Tää on kuin suoraanCatwalkilta! :D

Tässä erottuu hyvin Crawl and Roll housujen malli. Aivan ihana kaava pienelle taaperolle.

No komments :-p







2 kommenttia:

  1. Onpas paljon upeita vaatteita!!!! Tykkään. Erityisesti turkoosi setti ja lohistakki saivat mut huokaamaan.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, sinullakin on blogi :)
    Ihania vaatteita kaikki! Mutta täytyy myöntää, että ihan ensimmäinen kisuliinibody vie kyllä voiton kaikista raikkailla ja ihastuttavilla väreillään :)

    VastaaPoista